Kauneus,  Terveys

Tavoitteena vartalon muokkaus

Kauneusbisnes on täynnä mitä erilaisempia hoitoja. Hoitoja, joita en ole edes ole kuvitellut olevan olemassa. Hieman aikaa sitten törmäsin sattumalta erilaisiin vartalonmuokkaushoitoihin ja lähdin kokeilemaan pariakin erilaista. Salongissa tehtävät hoidot olivat ihania ja rentouttavia. Aika ( ja vähän myös raha) sanelivat sen, ettei hoitolassa tehtävät hoidot voineet olla jatkuvia. Keväällä näin mainoksen jossa luvattiin tehokasta muokkausta vartalolle ja kasvoille ilman kirurgista toimenpidettä. Kokeilukerta oli ilmainen ja päätin lähteä testaamaan. Hoito oli BYAS RV-hoito. Hoito tuntui mielenkiintoiselta ja halusin kokeilla sarjahoitoa, jotta näkisin todellisen hoitotuloksen. Jo yhdellä kerralla näkyi pientä muutosta, joka tietenkin koukutti minut ottamaan selvää hoidosta enemmän. Päätin haastaa itseni neljä viikkoa kestävään sarjahoitoon. Ja mikä parasta tämän pystyin tehdä kotona.

Olen jo pitkän aikaa urheillut ja noudattanut tiukkaa ruokavaliota. Teemana on ollut voida ja näyttää mahdollisimman hyvältä. Ajatus hoitojen kokeilemisesta lähti halusta kokeilla olisiko laitehoidosta apua perinteisen treenin ja ruokavalion lisäksi. Totuushan on kuitenkin se, että nämä ovat vain lisä/apukeinoja treenin ja ruokavalion lisäksi. En siis vain maannut sohvalla ja märehtinyt hoitojen aikana, vaan treenasin normaalisti ja söin terveellisesti. Mitä nyt parit herkkuhetket silloin tällöin…

Mikä on RF-hoito?

Radiofrekvenssihoito on keksitty 60-luvulla ja siitä lähtien sitä on käytetty kauneudenhoidossa, enimmäkseen kirurgisissa toimenpiteissä. Jo 60-luvulla keksittiin, että radiofrekvenssiaallot kutistavat ja kiinteyttävät ihoa. Ihon lämpötilaa nostetaan, jolloin kollageeni kutistuu ja pilkkoontuu eli kollageenin tuotanto lisääntyy. Riittävä lämpötila ja riittävän pitkä lämmölle altistuminen aiheuttaa lipolyysia, jolloin rasvasolujen sisältämä rasva hajoaa muun muassa triglysereiksi. Liian pitkä altistaminen lämmölle voi johtaa palovammaan, jos rf-hoitoa ei tehdä oikein. RF-hoito ei läpäise luuta tai lihasta vaan tunkeutuu iho kerrosten läpi. Hoito siis sekä kiinteyttää ihoa, että hajottaa rasvasoluja. Tästä syystä rf-hoito on käytössä kirurgisissa toimenpiteissä edelleen ja nyt ne ovat rantautuneet myös kauneushoitoloihin mitä suuremmassa määrin. Laitetehoidoissa on eroja ja medikaaliset laitteet ovat toki tehokkaampia kuin peruslaitteet. Kotihoitolaitteissa kannattaa valita verkkovirralla tai ladattavalla akulla toimiva laite. Pelkkä pattereilla toimiva laite ei pysty tuottamaan riitävästi energiaa ja rf-hoito jää tehottomaksi.

RF-hoidosta ja sen tehosta oli erittäin vaikeaa löytää tietoa. Poimin asiota ammattilaisilta ja lukemistani artikkeleista. Itse haluan aina tutkia asioita ja niiden oikeata toimintaperiaatetta syvällisemmin. Oikein käytettynä RF-hoito on tehokas ja turvallinen hoitomuoto.

USA:ssa plastiikkakirurgit käyttävät rf-hoitoa yleensä rasvaimun jälkeen, jolloin ihon kunto ja ulkonäkö saadaan kauniimmaksi ja sileämmäksi. RF-hoito kuuluu enimmässä määrin USA:ssa rasvaimun jäkeiseen hoitoon ja sillä saadaan pehmitettyä ja tasoitettua ihon pintaa kauniimmaksi. Medikaalisen tason laite maksaa noin 20 000€ eli on todella kallis investointi. Tämän takia Suomessa hoito ei kuulu rasvaimun hintaan vaan se on ostettava erikseen. Halusin tuoda tämän esimerkin esille, sillä tässä esimerkissä näemme eniten, miten RF-hoito voi auttaa ihon kunnon parantamisessa ja palautumisessa isoissa muutoksissa.

Radioregvensiivihoidossa paras lopputulos saadaan sarjahoidolla, sillä kestävä vaikutus saavutetaan vain pidempi aikaisella käytöllä. Jo ensimmäinen kerta tuottaa tulosta, mutta sarjahoitona tulos on pysyvämpi. Kasvojen iholla tukset näkyvät helpommin, kuin vartalon hoidossa. Kasvojen hoidossa laite lisää ihon kimmoisutta, mutta tarkoitus ei ole poistaa rasvasoluja kokonaan (huh, sehän vanhentaa!!) Laite saa myös tehoaineet kulkeutumaan syvemmälle ihon kerroksiin. Kehon muokkaus on hitaampaa, koska pinta-ala ja rasvan määrä on suurempi. Mikä kuitenkin yllätti, sain vaikuttavia tuloksia vain neljän viikon käytöllä.

Miten rf-laitetta käytetään ja minkälainen kokemus se oli?

Marjo Lahti, sertifioitu BYAS stylisti teki minulle ohjelman joka keskittyi vatsan kiinteytykseen. Minulla, kuin varmasti myös monilla muilla naisilla, vatsan alueen rasva on erittäin tiukassa. Laihduttamisessa haastavinta on, ettei rasvan poistumista kehosta voi kohdentaa mihinkään tiettyyn alueeseen. Rasva poistuu yleensä aika tasaisesti, mutta voi kertyä eri alueille enemmän. Oudointa on, että se vatsan rasva on yleensä kaikista vaikeinta saada pois. Moni nainen varmasti toivoisi, että rinnat saisivat pitää rasvasolunsa, mutta muualta rasva palaisi tasaisesti pois 🙂 hah

Oma Tavoitteeni on ollut vuoden ajan saada vatsalihakset näkyviin. Vatsani sivuilla on rajat sekä yläosan vatsalihakset näkyvät, mutta kuuluisa 6-pack on edelleen kateissa :)) Tässä matkan varrella olen kääntynyt nyt hieman lempeämpään ajattelutapaan. Se tiimalasi ja pieni aavistus ihon läpi näkyvistä lihaksista on ehkä enemmän minun makuuni, kuin täysi kuusipaikkainen vatsalihasrivistö. Ja lainatakseni personal traineriani, kehonhallinnan koreografia Ulpu Puhakkaa ” Naisella terve ja hyvinvoiva vartalo ei ole sitä, että lihakset näkyvät. Liian vähäinen rasvaprosentti ei ole terveellistä.” Aamen.

Alussa laite aiheutti minulle lievää pahoinvointia, mutta parin päivän jälkeen se oli poissa. Laite pisti aineenvaihdunnan liikkeelle voimakkaasti ja luulen, että se oli syynä pieneen heikkoon tunteeseen. Laitetta käytin kotona joka toinen päivä noin 20min. Laitteessa oli ohjelmat, joiden käyttö oli (alkuhämmennyksen jälkeen) tosi helppoa. Geeli vatsalle, laite päälle ja 20 minuuttia makoilua sohvalla. Pysähtyminen illalla tuntui mukavalta ja katsoin hoidon aikana samalla tv:tä. Laitetta liikutellaan tasaisin pyörivin liikkein iholla ja lämpö tuntuu mukavalta. Laitteessa on myös lihasstimulaatio hoito, mutta itse pidin enemmän RF-hoidosta. Neljä viikkoa ja joka toinen päivä tein hoidon. Selkeän muutoksen aloin näkemään jo viikko hoidon jälkeen. Iho näytti hyvältä, kiinteältä ja lihasten ääriviivat alkoivat erottua selkeämmin.

RF-hoidon lopputulos ja tarjous!

Olin oikeasti ällistynyt kuinka paljon laite vaikutti vatsan seudun muotoon. Jos kotilaitteella saa näinkin näkyviä tuloksia, niin kuinka radikaaleja muutoksia voidaan tehdä medikaalisilla ammattilaitteilla. Uskomatonta. Täältä löydät lisää tietoa tuotteista ja laitteista. Byas tuoteperheeseen kuuluu siis muutakin kuin tämä minun testaama vartalohoito. Voin suositella hoitoa kaikille, joita vartalon muokkaus kiinnostaa, olipa sitten ihan tavallinen kaunotar tai fitness-urheilija.

Neljä viikkoa ja kuusi senttiä pois vyötärön ympäryksestä. Se oli minun lopputulos. En muuttanut ruokavaliota tai treeniohjelmaa hoitojen aikana. Aika vaikuttavaa. RF-hoito ON TEHOKASTA!

Tarkistathan terveydelliset seikat, milloin et voi laitetta käyttää. Esimerkiksi : Olet raskaana, imetät, sinulla on heikentynyt immuuni järjestelmä tai jokin iho sairaus. Jos olet epävarma, kysy.

Blogin lukioille voin tarjota ilmaisen kokeilukerran ja EYELIFTER testerikynän! WAU! Koodilla Saint Katariina saat lunastettua tarjouksen 🙂 Marjo keikkailee ympäri Suomen, joten ota reippaasti yhteyttä mistä päin Suomea tahansa.

Ota yhteyttä Marjo Lahti puhelimella 050 5272 272 tai instagramin kautta.

Kaunista viikkoa kaikille 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *